Uruguayn presidentti selvitti Haloselle sellutehdaskiistaa

Suomen valtio on kuitenkin toistuvasti korostanut olevansa sellutehdaskiistan ulkopuolella.

Presidentti Tarja Halonen on saanut tänään Wienissä Uruguayn presidentiltä Tabare Vazquezilta selvityksen Uruguayn kannoista Metsä-Botnian sellutehdasta koskevassa kiistassa.

Vazquez katsoo, että Uruguay on omalta osaltaan noudattanut kansainvälisiä sopimuksia ja ottanut huomioon kaikki ympäristövaatimukset. Sellutehtaan rakentamisessa ei täten pitäisi olla mitään ympäristölle haitallista, presidentti Halosen avustaja Maria Romantschuk kertoi STT:lle. Hän lisäsi, että Uruguaylta tullut informaatio oli melko samansuuntaista kuin se, mitä Metsä-Botnialta on saatu.

Halonen ja Vazquez tapasivat iltapäivällä. Halosella on myöhemmin tänään kahdenvälinen tapaaminen myös YK:n pääsihteerin Kofi Annanin kanssa.

Argentiinan presidentin Nestor Kirchnerin kanssa Halosella ei ole ennalta sovittua tapaamista, eikä sellaista myöskään ole yritetty järjestää. Romantschukin mukaan sellutehdaskiista saattaa kuitenkin tulla puheeksi, jos Halonen ja Kirchner sattumoisin kohtaavat Wienissä huomiseen saakka jatkuvan EU:n ja Latinalaisen Amerikan maiden huippukokouksen aikana.

- Presidentti on tietenkin valmis kuuntelemaan myös heitä, Romantschuk sanoo.

Argentiina ja Uruguay ovat pitkään kiistelleet Metsä-Botnian hankkeesta rakentaa sellutehdas Uruguayn Fray Bentosiin lähelle Argentiinan rajaa. Argentiina ilmoitti viime viikolla vievänsä kiistan Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen.

Suomen valtio on toistuvasti korostanut olevansa kiistan ulkopuolella, eikä Halonen nytkään tapaamisessa Vazquezin kanssa esittänyt mitään omaa kantaa asiaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat