Urpilainen: USA:ssa hidasteltiin päätöksenteossa

Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) katsoo, että Euroopan taloustilanne on Suomen kannalta kriittisempi kuin Yhdysvaltain kriisi.

Hän kuitenkin sanoo, että Yhdysvallat on maailman suurin talous, joka vaikuttaa joka tapauksessa merkittävästi koko maailman tilanteeseen.

Urpilainen sanoo toivoneensa, että sopu Yhdysvaltain velkakatosta olisi saatu aikaan nopeammin.

– Nopeampi päätöksenteko olisi auttanut merkittävästi, Urpilainen sanoo MTV3 Uutisille.

– Keskeistä on nyt se, että Euroopan tilanne saadaan käsiin.

Urpilainen sanoo, että heinäkuisessa EU:n huippukokouksessa päättäjät tekivät päätöksiä, jotka voivat auttaa Euroopan kohti valoisampaa tulevaisuutta.

– Nämä suositukset täytyy nyt kansallisissa parlamenteissa hyväksyä.

Euroopan talouskriisin ratkaisussa epäluottamuksella on Urpilaisen mielestä merkittävä rooli. Hän myöntää, että vaikka huippukokouksen päätökset hyväksyttäisiin, ei voida olla varmoja auttavatko toimet.

Katso Jutta Urpilaisen studiohaastattelu (Seitsemän uutiset 8.8.2011)

Lue myös:

    Uusimmat