Urpilainen uhosi Vantaalla: Kaadetaan gallupit!

SDP:n puheenjohtajan vaalivankkurit pysähtyivät tänään muun muassa Vantaan Koivukylässä, joka ei juuri ole äänestystilastojen kärkisijoilla juhlinut. Lastentapahtumassa kun oltiin, hieman myöhässä paikalle tulleet demarinpunaiset ilmapallokimput sähköistivät tunnelmaa selvästi enemmän kuin Jutta Urpilaisen saapuminen.

Urpilainen tietysti muistutti kuulijoita menemään vaaliuurnille.

- Kaadetaan gallupit kumoon!

Liekö kannustus tällä kertaa olleen edes tarpeen, sillä valtaosa päiväkodin kupeeseen kerääntyneestä väestä tuntui olevan enemmän tai vähemmän aktiividemareita.

Urpilainen uskoi, että äänestysprosentti nousee reilusti yli 60 prosentin eli selvästi neljän vuoden takaisia kuntavaaleja korkeammaksi.

- Toivon, että se nousee lähelle 70:tä prosenttia.

SDP:lle tämmöiset lukemat olisivatkin iloinen uutinen, sillä alhainen äänestysprosentti yleensä rokottaa nimenomaan sen kannatusta.

Valtakunnallisessa keskustelussa vaalit ovat osin jääneet muun muassa kansainvälisen rahoituskriisin jalkoihin. Paikallisissa vaalitilaisuuksissa on kuitenkin puhuttu juuri siitä mistä pitääkin eli paikallisista asioista kuten lähikouluista ja terveyskeskuksista, Urpilainen kiitti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat