Urpilainen tyrmää Vapaavuoren elvytysehdotukset

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sdp) tyrmää elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) elvytysehdotukset. Vapaavuori ehdotti eilen MTV3:n uutisten haastattelussa, että kotitalousvähennystä voitaisiin parantaa ja pienet pörssiosingot muuttaa verovapaiksi.

– En oikein näe, että pääomaveron kevenemisellä olisi työllisyysvaikutuksia. Itse näen niin, että tällä hetkellä olisi syytä hakea sellaisia työllisyyshankkeita, jotka joka tapauksessa jouduttaisiin jossain tapauksessa toteuttamaan, ja jossa on mahdollisimman hyvä euro-per-työpaikka-suhde, esimerkiksi homekoulut ovat sellaisia, Urpilainen sanoo MTV3:n uutisille.

Hallitus päätti maaliskuun kehysriihessä nostaa kotitalousvähennystä ensi vuoden alusta 2000 eurosta 2400 euroon. Urpilaisen mukaan tämä riittää.

– Niitä maaliskuussa päätettyjä parannuksia ei ole pantu vielä täytäntöön. Ne on tarkoitus sisällyttää ensi vuoden budjettiin, niin mielestäni se on nyt se askel, jolla mennään eteenpäin.

Asuntoministeri Viitanen laajentaisi kotitalousvähennystä

Asuntoministeri Pia Viitanen (sdp) puolestaan innostui Vapaavuoren ehdotuksesta. Viitanen haluaisi laajentaa kotitalousvähennyksen koskemaan taloyhtiöiden isoja remontteja.

– Mahdollinen kotitalousvähennyksen laajennus pitää suunnata kerrostalo- ja rivitaloasukkaille. Nimittäin nyt on sellainen ongelma, että he eivät pysty kotitalousvähennystä hyödyntämään esimerkiksi yhtiöiden isoihin putki- tai katto- tai energiaremontteihin. Jos laajennus koskisi kerrostaloasukkaita, niin sitä kautta heillä olisi tasapuolinen mahdollisuus myös näitä korjauksia tehdä tilanteessa, jossa tarvii tukea työllisyyttä vahvasti, Viitanen sanoo MTV3:n uutisille.

Viitanen toivoo, että asia otetaan esille jo elokuun budjettiriihessä.

Lue myös:

    Uusimmat