Urpilainen syyttää hallitusta ylimielisyydestä

Oppositiopuolue SDP on aloittanut puoluekokouksensa arvostelemalla rajusti pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitusta.

Puoluejohtaja Jutta Urpilainen on närkästynyt siitä, että hallitus on kerran toisensa jälkeen torjunut SDP:n neuvottelutarjouksia.

- Tämä hallitus on pitäytynyt vanhanaikaiseen vastakkainasettelun politiikkaan, Urpilainen sanoi puoluekokouksen avauspuheessaan Joensuussa.

Urpilaisen mielestä hallitus on ylimielinen ja pitäytyy vanhanaikaiseen vastakkainasetteluun.

Hallituksen jyräävä johtamistyyli on Urpilaisen mielestä osaltaan vaikuttanut siihen, ettei Suomi ole selviytynyt kriisistä yhtenäisenä. Sen sijaan kansakunnan kahtiajako on syventynyt.

Urpilainen varoitteli puolueväkeään, että porvaripuolueet ovat käymässä työeläkkeiden kimppuun seuraavalla vaalikaudella. Hän lupasi SDP:n sitoutuvan siihen, ettei puolue ole tekemässä sellaisia leikkauksia.

Urpilainen otti tavoitteeksi nostaa SDP suurimmaksi puolueeksi tulevissa eduskuntavaaleissa. Hän sanoi, ettei mikään muutu, jos kokoomus ja keskusta vain vaihtavat paikkaa hallituksen keulilla.

(MTV3 - STT)

Katso Raimo Pitkäsen juttu Joensuusta

Lue myös:

    Uusimmat