Urpilainen: Suomen taloustilanne ei heti helpotu

SDP:n puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan Suomen taloustilanne on huolestuttava, eivätkä haasteet helpotu tulevaisuudessa.

Urpilainen sanoi SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa Kuopiossa, että Suomi tarvitsee kasvua, kilpailukykyä ja työpaikkoja.

– Tiedän, että teillä kaikilla on mielessä epäkohtia, jotka pitäisi parantaa. Valitettavasti taloustilanteen vuoksi kaikki liikenevä on laitettava kasvun ja työllisyyden parantamiseen.

– Suomi tarvitsee yksityisen sektorin työpaikkoja. Me tarvitsemme vientiä ja sitä tukevia palveluita, Urpilainen sanoo.

Urpilainen aavisteli, että kevään kehysriihessä joudutaan tekemään monenlaisia päätöksiä. Urpilainen otti kiinni muun muassa työurien pidentämiseen.

– Työurien pidentämistä on monesti helpompi esittää tavoitteena kuin toimenpiteenä. Vastuullinen liike ei kuitenkaan kavahda vaikeitakaan ratkaisuja.

– Me tarvitsemme kaikki käsiparit työhön.

Lue myös:

    Uusimmat