Urpilainen optimistinen IMF:n rahoituksesta

Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen (sd) uskoo, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF onnistuu saamaan kokoon tarvitsemansa lisärahoituksen.

IMF:n tarkoituksena on kaksinkertaistaa lainavarantonsa varmistaakseen, että euromaat voivat saada tarvitsemaansa taloustukea.

Urpilainen osallistuu Maailmanpankin ja IMF:n kokouksiin Washingtonissa.

Aluksi puhuttiin 500 miljardista dollarista, mutta nyt tyydytään 400 miljardiin.

– Nyt katsotaan, kuinka EU:n ulkopuoliset maat tulevat mukaan, Urpilainen sanoi toimittajille Washingtonissa.

Venäjä on hänen mukaansa jo suostunut rahoittajaksi ja Japani lupasi lähteä mukaan jo aiemmin.

– Tämä on tärkeä osoitus siitä, kuinka suuria heijastusvaikutuksia eurokriisillä on, ja siitä syntyy myös halu ottaa yhteisesti vastuuta, painotti Urpilainen. Suomen osuus on 3,8 miljardia euroa, joka annetaan lainana IMF:lle.

Yhdysvallathan ei aio lisätä rahoitustaan IMF:lle eurokriisin ratkaisemiseksi.

Maailmanpankin johtajuus puhuttaa

Urpilainen muistuttaa kuitenkin siitä, ettei EKP:n toimet, palomuuri ja IMF riitä haavoittuneiden maiden pelastamiseen.

– Tärkeintä on se, mitä noissa maissa itse tehdään talouden tasapainottamiseksi, hän painotti.

– Nyt suurimmat odotukset kohdistuvat Espanjaan.

Urpilainen sanoi myös, että EU:n päätöksiä on kiitelty alustavissa IMF:n kokouksissa tapaamisten aikana. Hän sanoikin, ettei eurokriisi ole ollut päällimmäinen puheenaihe kokouspaikalla, enemmän huomiota ja suuttumusta on herättänyt Maailmanpankin johtajanimitys.

Yhdysvallathan esitteli kylmästi oman miehensä, vaikka kehittyvillä mailla oli oma ehdokkaansa, jolla oli laaja kannatus.

Urpilainen oli myös tutkinut kiinnostuneena matkansa aikana Vallataan Wall Street -liikkeen syntysyitä. Hänen mukaansa yksi syy liikkeen leviämiseen on ollut se, että talouskriisin myötä amerikkalaisessa yhteiskunnassa on vaikea päästä eteenpäin. Wall Streetin toiminta on myös korostanut taloudellisen eriarvoisuuden kasvua.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat