Urpilainen oppositiolle: Omia esityksiä pöytään

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) vastasi MTV3:n Kymmenen uutisissa opposition esitttämään kritiikkiin, jonka mukaan budjettiehdotus ei tuo helpotusta työllisyystilanteeseen.

Keskustan mukaan ehdotuksesta puuttuvat kannusteet pienille- ja keskisuurille yrityksille ja työttömille.

– Toivoisin, että tässä vaikeassa taloustilanteessa tuotaisiin nyt omia esityksiä pöytään siitä, miten Suomea uudistetaan ja millaisia rakenteellisia toimenpiteitä pitää tehdä. On helppo sanoa "ei ei ei" hallituksen esityksille, Urpilainen kuittaa.

Urpilainen sanoo myös toivovansa, ettei hallituksen toteuttamia rakenteellisia uudistuksia vähäteltäisi, vaikka ne eivät yksin riitäkään elvyttämään maan taloutta.

– Täytyy muistaa , että tämä hallitus on laittanut liikkeelle kuntauudistuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen. Molemmat ovat erittäin merkittäviä ja vaikeita.

Urpilaisen mukaan eläkeiän korottamisesta ei tällä hallituskaudella tehdä päätöksiä.

– Hallitus on sitoutunut siihen, että eläkeuudistus on tehtävä. Mutta ei pidä luulla, että eläkeikän nosto poistaisi Suomen talousvaikeudet, Urpilainen toteaa.

Syksyn työmarkkinaratkaisun suhteen Urpilainen on toiveikas, vaikka sanoo, ettei hallitus "voi ostaa" sitä.

– Me olemme painostaneet, toivoneet ja vedonneet. Uskon, että se yleinen vastuunkanto, joka suomalaisilla on vahva, on se voima, joka ajaa työmarkkinaosapuolet ratkaisuun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat