Mainos

Urpilainen: Kun parhaansa tekee, enempään ei pysty

SDP:n istuva puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo lähtevänsä puheenjohtajakisaan positiivisin mielin ja luottavaisena.

– Kisa on todella tiukka, eikä aidosti vielä tiedetä, kuka on seuraava puhenjohtaja. Kun parhaansa tekee, niin enempään ei pysty, Urpilainen kuvaa tulevaa koitosta.

Urpilainen sanoo kuitenkin uskovansa, että hän voittaa puheenjohtajakisan. Hän aikoo nostaa omassa puoluekokousväelle pitämässään puheessaan esiin puolueen tulevaa linjaa. Urpilaisen mielestä vaali on ennen kaikkea linjavaali. 

– Oma linjani kiteytyy siihen, että haluan, että SDP on jatkossakin rehellinen vastuunkantaja, toisaalta turvallinen hyvinvointivaltion uudistaja ja kansainvälinen toimija. Tälle linjalleni haen huomenna tukea, Urpilainen hymyilee.

Urpilainen ei usko, että ihmiset ovat vielä päättäneet lopullista kantaansa. 

– Kukaan meistä ei voi tietää, minkä valinnan ihmiset siellä äänestyskopissa lopulta tekevät. Voi olla, että nekin, jotka ovat julkisesti jotakin sanoneet, muuttavat vielä mielensä.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja