Urpilainen: Kreikalle ei velka-armahdusta

Kreikan velkoja ei pidä antaa anteeksi, katsoo SDP:n puheenjohtaja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. 

Urpilainen arvioi STT:n EU-vaalihaastattelussa, että suhtautuminen Kreikan velkoihin erottaa selvimmin EU-kysymyksissä häntä ja toista SDP:n puheenjohtajaehdokasta Antti Rinnettä

- Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Kreikalle ei pidä antaa velkoja anteeksi. Ja myöskin Suomen asema velkojana on erilainen kuin muiden maiden, koska me olemme saaneet Kreikalta lähes miljardin vakuudet. 

Urpilaiselle ei käy myöskään velkojen ottaminen jäsenmaiden yhteisvastuulle. Hänen mielestään jokaisen maan on vastattava itse omasta taloudestaan ja veloistaan, vaikka yhteistyötä tehdäänkin. 

Urpilaisen mielestä EU:n oikeutus kansalaisten keskuudessa on heikentynyt. Unionia on viime vuosina kehitetty myös paljolti talouden ja markkinoiden ehdoilla. Se johtuu hänen mielestään sekä talouskriisistä että oikeistolaisesta komissiosta ja oikeistoenemmistöisestä parlamentista. 

Urpilaisen mielestä EU:ssa pitäisi pohtia demokratian ja sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamista, jotta unionissa päätettäisiin enemmän asioista, jotka ihmiset kokevat omassa arjessaan läheisiksi. Sellaisia olisivat esimerkiksi kuluttajansuojakysymykset ja työntekijöiden oikeudet.  

Lue myös:

    Uusimmat