Mainos

Urpilainen: Italian tilanne on vakava

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mielestä Italian tilanne on vakava, minkä vuoksi maassa on toteutettava luvatut päätökset talouden tasapainottamiseksi.

Urpilaisen mielestä on hyvä, että myös kansainvälinen yhteisö pääsee valvomaan Italian talouspoliittisia ratkaisuja. EU-komissio lähettää tällä viikolla valvontaryhmänsä Roomaan seuraamaan maan tilanteen kehitystä.

Urpilainen ei halunnut arvioida, josko Italian pääministerin Silvio Berlusconin tulisi erota maan pelastamiseksi velkakriisiltä.

– Jokaisen maan tehtävä on itse valita omat poliittiset päättäjänsä, Urpilainen kuittasi.

Urpilainen saapui illansuussa Brysseliin euromaiden valtiovarainministerikokoukseen.

Urpilainen ei odota kokoukselta suuria päätöksiä. Esimerkiksi euroalueen väliaikaisen vakausrahaston kasvattamisesta päätetään Urpilaisen mukaan vasta ensi viikolla järjestettävässä ylimääräisessä ministerikokouksessa. Samoin Kreikan seuraavan lainaerän maksamisesta päätetään vasta myöhemmin.

– Odotamme Kreikalta tietoa heidän poliittisesta tilanteestaan ja siitä millä aikataululla uusi hallitus on syntymässä.

Katso Helena Petäistön raportti Brysselistä (Kymmenen uutiset 7.11.2011)

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.