Urpilainen huolissaan nuorten eläköitymisestä

Oppositiopuolue sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mielestä nuorten aikuisten varhainen eläköityminen syö hyvinvointivaltion perusteita. Keskustelu alle 35-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisestä on jäänyt Urpilaisen mukaan eläkeikäkeskustelun varjoon.

Urpilainen perustaa näkemyksensä työterveyslaitoksen laskelmiin. Vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle jää lähes 4 000 nuorta aikuista, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuosikymmen sitten. Heidän työpanoksensa menetys maksaa lähes seitsemän miljardia euroa, ja hoitokulut päälle.

- Meillä on tällä hetkellä lähes 20 000 alle 35-vuotiasta nuorta työkyvyttömyyseläkeläistä ja tämä on myöskin suomalaisen hyvinvointivaltion kannalta iso ongelma.

MTV:n nettikolumnissa puheenjohtaja Urpilainen kirjoittaa, että nuorten eläkeläisten nopea lisääntyminen on hätkähdyttävä tieto, josta ei uskalleta puhua.

- Uskon, että me ehkä ollemme tällä hetkellä siinä tilanteessa, että meidän terveyspalvelumme ovat rapautuneet, kouluterveydenhuolto ja ennen kaikkea mielenterveyspalvelut. Tästä syystä nuoria siirretään työkyvyttömyyseläkkeelle ja heidän työpanoksensa yhteiskunnalta jää saamatta.

Sdp on nostanut nykyisen eläkeiän puolustamisen yhdeksi keskeiseksi vaaliteemakseen ensi kevään eduskuntavaaleihin. Keskustelu työuran alkupään ongelmista palvelee tätä asiaa. Paine eläkeiän nostoon on kuitenkin kova, ja puolueen omatkaan rivit eivät ole eläkekeskustelussa suorina.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja ehti jo alkuviikosta ilmoittaa, että eläkeikä ei voi olla koskematon asia. Muuten joudutaan leikkauksiin tai veronkorotuksiin.

- Mekaanisella alaikärajan nostolla sitä työuraa ei pidennetä, Urpilainen huomauttaa.

Sdp:n kanssa samoilla linjoilla oleva vasemmistoliitto vaati tänään keskustalta ja kokoomukselta selkeitä eläkeikä-kannanottoja.

(MTV3)

Katso Raimo Pitkäsen juttu

Lue myös:

    Uusimmat