Urpilainen: Alkoholiveron kiristyksille ei tarvetta lähivuosina

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei näe lähitulevaisuudessa tarvetta uusiin alkoholiveron kiristyksiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön muistiossa esitetään muun muassa alkoholiverotuksen kiristämistä, keskioluen laimentamista ja keskioluen myyntiajan lyhentämistä ruokakaupoissa.

Jutta Urpilainen muistuttaa, että edellinen veronkorotus jäi suunniteltua pienemmäksi. 

– Me tiedämme, että tuonti Virosta on Suomeen lisääntynyt viimeisen vuoden aikana ja siitä johtuen hallitus tämän vuoden budjetissa korottaa vähemmän alkoholiveroa kuin alunperin ajateltiin. Meidän täytyy hyvin tarkkaan seurata miten tuonti kehittyy ja miten paljon alkoholiveroa voi kiristää. En näe, että ihan lähitulevaisuudessa mitään merkittäviä uusia kiristyksiä alkoholiverotukseen oltaisiin tekemässä, Urpilainen toteaa.

Aiheen nosti esille tänään Helsingin Sanomissa peruspalveluministeri Susanna Huovinen. Lehdessä Huovinen sanoo, että alkoholin satavuuteen pitää saa uusia rajoituksia.

Urpilaisen mielestä Huovisen kannanotto oli yleinen avaus Suomen alkoholipolitiikasta. 

– Yksi keino vähentää alkoholin kulutusta on hinta. Sitä kautta alkoholiveroa täytyy edelleenkin voida korottaa tulevaisuudessa, Urpilainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat