Urheiluvalmisteiden hyödyt kiistanalaisia

Urheiluvalmisteiden hyötyjä on ollut toistaiseksi vaikea osoittaa. Toisaalta ei ole todistettu, etteivätkö ne saattaisi parantaa suorituskykyä vaikkapa vain lumevaikutuksen kautta. Valmisteilla saattaa kuitenkin olla myös ikäviä haittapuolia, ja hinta-hyöty -suhdetta on lähes mahdoton arvioida, kertoo Kansanterveys-lehti.

Monet urheilijat käyttävät urheiluvalmisteita. Kuopion yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia vastanneista oli käyttänyt lisäravinteita edeltäneen puolen vuoden aikana. Kansainvälisen tason urheilijoista osuus oli yli 85 prosenttia. Myös eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa lähes puolet ilmoitti käyttävänsä lisäravinteita.

Tutkimusnäytöt ristiriitaisia

Näyttö urheilijoiden ravintovalmisteiden suoritusta parantavasta vaikutuksesta on ristiriitaista. Tuloksia on saatu sekä puolesta että vastaan. Ongelmallisia tutkimukset ovat muun muassa siksi, että tutkimuksiin tarvittaisiin suuri joukko samankaltaisia urheilijoita.

Normaalisti ruokailevat urheilijat eivät ole hyötyneet suurista vitamiini-, elektrolyytti- tai hivenaineannoksista. Jos energiansaanti on rajoitettua, saattaa suojaravintoaineiden saanti kuitenkin olla niukkaa. Näin voi olla esimerkiksi painoluokkaurheilijoilla. Myös haittojen osalta tutkimus on puutteellista. On selvää, että esimerkiksi rasvaliukoisten vitamiinien tarpeeton käyttö voi altistaa yliannostukselle. Monien ravintolisien kohdalta tutkimuksia haitoista ei ole tehty.

Epäpuhtaudet voivat johtaa dopingkäryyn

Vakavimpana ongelmana lehti pitää kilpaurheilijan kohdalla lisäravinteista toisinaan tavattuja epäpuhtauksia, jotka voivat johtaa dopingkäryyn. Esimerkiksi Kansainvälisen olympiakomitean vuonna 2003 teettämän tutkimuksen mukaan noin 15 prosenttia urheiluvalmisteista sisälsi anabolisten steroidien esiasteita. Myös Suomen Antidopingtoimikunnan selvityksessä vuosilta 2003 - 2004 joistakin valmisteista löytyi testosteronin ja nandrolonin esiasteita.

Kansanterveys-lehti muistuttaa, että urheilijoiden kannattaa olla varovaisia käyttäessään urheiluvalmisteita. Tuoteselosteeseen tutustumisen lisäksi kannattaa aina pyytää myyjältä tai maahantuojalta kirjallinen todistus siitä, että valmiste ei sisällä urheilussa kiellettyjä aineita.

(MTV3 - Finfood)

Lue myös:

    Uusimmat