Urheilutähteä ei koskaan nostettu legendojen joukkoon – nyt lävähti kova väite liittyen Donald Trumpiin
Entinen baseball-tähti Tommy John väittää The Daily Postin haastattelussa, että poliittiset syyt ovat sen taustalla, ettei häntä ole koskaan valittu lajin Hall of Fameen.
Nykyään 81-vuotias John oli ehdolla Hall of Fameen, joka vuosi 1995 ja 2009 välillä. Hänellä oli myös sauma tulla valituksi entisten pelaajien muodostaman komitean kautta vuosina 2011, 2014, 2018 ja 2020. Johnilta kysyttiin yhdysvaltalaisessa radio-ohjelmassa, mikä voisi olla sen taustalla, että häntä ei ole valittu legendojen joukkoon.
Johnin mielestä kysymys voi olla siitä, että hän on äänestänyt Donald Trumpia vuoden 2016 ja 2020 presidentinvaaleissa.
Jotta ehdolla oleva entinen pelaaja voidaan valita MLB:n (Major League Baseball) Hall of Fameen, tarvitsee hän 75 prosentin äänimäärän. John on kuitenkin ollut kaukana tästä lukemasta. Vuonna 2009 hän sai 31,7 prosenttia äänistä.
Ainoastaan kaksi syöttäjää, Roger Clemens ja Bobby Matthews ovat keränneet enemmän voittoja kuin John, on jäänyt valitsematta kunniagalleriaan.
John pelasi urallaan 26 kautta vuosien 1963 ja 1989 välillä. Hänet valittiin neljä kertaa tähdistöotteluun.
Uusimmat
-
16:13
Artisti Shrty joutuu jättäytymään illan TTK-livelähetyksestä: "Valtavan suuri harmitus"
-
16:11
Tutkija: Israelin iskut Unifil-joukkoihin eivät ole sattumaa
-
16:04
Therese Johaug avautuu kovasta päätöksestään – "Teki todella kipeää"
-
16:02
Ohjaaja-käsikirjoittaja Timo Koivusalon Severi-poika kulkee isänsä jalanjäljissä – tämän hän on oppinut
-
15:58
Helena Petäistön kolumni: Boris Johnson, älä enää koskaan palaa valtaan!
-
15:52
Eläinoikeuspuolue takaisin puoluerekisteriin – "Muiden ohjelmissa eläimet lähes näkymättömissä"
-
15:43
Saksan ex-maajoukkuemieheltä ronski väite: putosi kahdesti arvokisoista seksiseikkailujen takia
-
15:22
Eutanasia on Suomessa laiton mutta palliatiivinen sedaatio auttaa kuolevia – tästä on kyse
-
14:58
Netanjahu rauhanturvaajille: Poistukaa sota-alueelta välittömästi
-
14:57
USA:n armeijan ex-komentaja: Trump on "ytimeensä asti fasisti"
-
14:45
Sudanin pääkaupungissa yli 20 kuoli armeijan ilmaiskussa torille
-
14:43
Laulaja Marjorie on kuollut 58-vuotiaana
-
14:41
Prinssi Georgella, 11, on hellyttävä toive sille, mikä haluaa olla isona ennen kuin hänestä tulee kuningas
-
14:11
Poliisilta uutta tietoa Jyväskylän Keltinmäen ampumisesta
-
14:08
Maailman parhaat karaokelaulajat kilpailivat Turussa – "Mykistävää, miten hyviä laulajia on ollut"
-
14:01
Palestiinalaishallinto MTV:lle: Ottakaa gazalaisia Suomeen sairaalahoitoon
-
13:59
Täyttä dominointia! Kalle Rovanperä ajoi ylivoimaiseen voittoon
-
13:43
Alue- ja kuntavaaleihin puoli vuotta – kokoomuksella suurin budjetti
-
13:42
Mistä rattiraivo johtuu? Psykologi avaa, miksi tunteet kuumenevat liikenteessä
-
13:41
SDP hyökkäsi hallituksen palkkamallia vastaan – kansanedustajilta yli 20 tiedotetta samasta aiheesta
-
Lataa lisää