Urheiluhullu Baba Lybeck: En ole koskaan laihduttanut

Juontaja ja toimittaja kertoi Huomenta Suomen haastattelussa liikuntamieltymyksistään.

Baba Lybeckiä haastateltiin kesken hänen aamuisen pyöräilylenkkinsä Helsingin Tähtitorninmäellä. Lybeck treenaa parhaillaan triathlonia varten, joten ohjelmassa on rankkoja pyöräily-, juoksu- ja uintitreenejä.

Hän on aikaisemmin kertonut tavoitteensa olevan ensi lokakuussa järjestettävä Barcelonan täyspitkä triathlon. Täysmatkaan kuuluu 3,8 kilometrin uintiosuus, 180 kilometriä pyöräilyä, sekä maraton, eli noin 42 kilometrin juoksu.

Treenaamisen ohella Lybeck on käynyt koko kevään ajan salsa-tunneilla kerran viikossa. Tanssi-innostus jäi päälle viime syksyn Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta.

– Se on todella hyvää vaihtelua muiden lajien rinnalla. Esimerkiksi pitkän juoksulenkin jälkeen lihakset ovat usein aika jäykkinä ja parin tunnin salsatunti helposti rentouttaa, Lybeck sanoo.

Hurjan timmissä kunnossa oleva nainen sanoi haastattelussa, että hän ei ole koskaan laihduttanut.

– Laihduttamisesta en hirveästi tiedä, koska en ole koskaan elämässä laihduttanut. Mielestäni se, että näyttää laihalta, ei ole tärkeä asia. Tärkeintä on se, että liikkuu viikossa sen 3-5 kertaa. Se edistää terveyttä niin paljon ja tuo hyvää mieltä, sitä suosittelen. Toki ne kulkevat käsi kädessä, mutta suosittelen, että lähtee sen liikkumisen kautta, hän selittää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat