Uransa lopettaneelta tennistähdeltä paljonpuhuva kommentti – "En usko, että he kysyivät sitä Rafael Nadalilta"

Uransa viime joulukuussa päättänyt Johanna Konta on väsynyt keski-ikäisten miesten kysymyksiin lapsien hankkimisesta.

Brittitähti päätti uransa polvivammasta aiheutuneiden suurten vaikeuksien vuoksi. Hän ylsi kolmesti grand slam -turnauksen välieriin ja oli korkeimmillaan WTA-rankingissa neljäntenä vuoden 2017 heinäkuussa.

Konta kritisoi nyt medioita, jotka raportoivat tenniksestä. Hän on väsynyt keski-ikäisten miesten kysymyksiin siitä, että aikooko hän hankkia lapsia.

– Kun nainen tulee tiettyyn ikään ja saavuttaa tietyt virstanpylväät oletetaan heti, että "Okei, koska tulee vauva?", Konta sanoi The Telegraphille.

– En usko, että he kysyivät Rafa Nadalilta, koska hän aikoo mennä naimisiin tyttöystävänsä kanssa ennen kuin teki niin tai kysyisi, että koska hän aikoo hankkia lapsia, Konta jatkoi.

Konta haluaa puhua tenniksestä kuten mieskollegansa. Hän uskoo, että sitä tulee tapahtumaan, niin kauan kuin samat henkilöt raportoivat lajista.

– Uskon, että siitä voi tulla hiuken tunteetonta. Varsinkin ihmisille, jotka eivät halua lapsia tai on muita vaikeuksia, Konta totesi.

Lue myös:

    Uusimmat