Urakoitsijat tuomittiin Friisilän räjähdyksestä jättikorvauksiin

Omakotikotitaloalueella Espoon Friisilässä toissakeväänä tapahtuneesta työmaaräjähdyksestä on langetettu tuomiot kahdelle miehelle.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi räjähdystöiden pääurakoitsijan työturvallisuusrikoksesta 20 päiväsakkoon. Maksettavaa pääurakoitsijalle kertyi noin 2000 euroa.

Panostuksesta vastaava aliurakoitsija tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen työturvallisuusrikosksesta, yleisvaaran tuottamuksesta ja kolmesta vamman tuottamuksesta.

Oikeus katsoi, että panostajan toiminta oli hyvin huolimatonta ja siitä aiheutui huomattavaa vaaraa. Kumpikin miehistä kiisti oikeudenkäynnissä kaikki rikokset ja korvasvaatimukset.

Espoolaisella pientaloalueella huhtikuussa 2006 sattuneessa valtaisassa räjähdyksessä tuhoutui asuntoja ja se aiheutti vammoja kymmenelle ihmiselle. Oikeus käsitteli myös osan korvausvaatimuksista.

Vahingonkorvauksia vaadittiin kaikkiaan 720 000 euron edestä. Oikeus määräsi pää- ja aliurakoitsijan maksamaan 210 000 euroa vahingonkorvauksina. Loput korvausvaatimukset käsitellään myöhemmin eri oikeudenkäynnissä.

Friisilän onnettomuudessa räjähti noin 30 kiloa dynamiittia. Räjähdys aiheutui, kun kuorma-auton lavalta putosi suuri kivi auton vieressä olleiden dynamiittilaatikoiden päälle.

Lue räjähdyspäivän (24.4.2006) uutinen tästä:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat