Urakehitys koulutetuille työn jatkuvuutta tärkeämpi

Korkeakoulutetut haluavat työelämältä ennen kaikkea uusia taitoja, jotka vahvistavat omaa asemaa työmarkkinoilla.

Se on tärkeämpää kuin työn jatkuvuus ja turvallisuus, selviää Tampereen yliopiston väitöstutkimuksesta.  

Tutkimuksen mukaan tietotyöläisten tavoitteena on mahdollisimman vakaa työura työelämän muutoksista huolimatta.  

Suomalaiset ovat perinteisesti sitoutuneet työhönsä tiiviisti. Tähän on kuulunut ajatus, että hyvin tehty työ palkitaan jatkuvuudella. Tutkimuksen mukaan tämä sopimus on muuttunut.  

Molemminpuolista lojaaliutta arvostetaan edelleen työelämässä, mutta esimerkiksi ylitöitä ei enää pidetä itsestään selvänä velvollisuutena. Ylitöitä tehdään vain, jos niistä arvioidaan olevan hyötyä omalle urakehitykselle.  

Lue myös:

    Uusimmat