UPM sulkee Miramichin tehtaansa vuodeksi

UPM on ilmoittanut myös tekevänsä 350 miljoonan euron alaskirjauksen aikakauslehtipaperiryhmän liikearvosta.

Metsäyhtiö UPM aloittaa elokuussa enimmillään vuoden mittaisen seisokin Miramichin paperitehtaalla Kanadassa. UPM ilmoitti tänään, että paperitehdas ja läheinen hiomo suljetaan elokuun loppupuolella 9-12 kuukaudeksi. Seisokki koskee noin 600 työntekijää.

UPM:n aikakauslehtipaperitoimialan johtajan Jyrki Ovaskan mukaan päätöksellä UPM jättää Miramichin tehtaan osalta kaikki vaihtoehdot avoimiksi.

- Jatkamme seisokin aikana ratkaisujen kartoittamista, mutta tosiasia on, että tehtaan käynnistäminen edellyttää olennaisia muutoksia liiketoimintaympäristössä, Ovaska sanoo.

Yhtiö ilmoitti myös tekevänsä 350 miljoonan euron alaskirjauksen aikakauslehtipaperiryhmän liikearvosta. Ryhmän liikearvo oli viime vuoden lopussa yhteensä 915 miljoonaa euroa. UPM:n mukaan arvonalennuksen syynä ovat aikakauslehtipaperien ennustettua alemmat hinnat ja valuuttakurssien epäsuotuisa kehitys.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat