UPM rakentaa uuden paperikoneen Keski-Eurooppaan

Metsäyhtiö ei ole vielä päättänyt, sijoitetaanko paperikone Stracelin tehtaalle Ranskaan vai Augsburgin tai Schongaun tehtaalle Saksaan.

Metsäyhtiö UPM rakentaa uuden aikakauslehtipaperikoneen joko Saksaan tai Ranskaan. Kapasiteetiltaan noin 400 000 tonnin paperikoneen sijaintipaikka päätetään tämän vuoden loppuun mennessä. Investointivertailussa ovat mukana Augsburgin ja Schongaun tehtaat Saksassa ja Stracelin tehdas Ranskassa.

UPM:n tavoitteena on käynnistää uusi kone vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä. Yhtiö ei kertonut suunnitellun investoinnin rahallista arvoa.

UPM:n aikakauslehtipaperituotannon uudistusohjelmaan sisältyy myös vanhempien tuotantolinjojen sulkemisia tai niiden tuotantosuuntien muutoksia. Uuden koneen pystyttämisen ja vanhojen koneiden sulkemisen tai uudelleensuuntaamisen jälkeen aikakauslehtipaperin tuotantokapasiteetti kasvaa UPM:ssa noin 200 000 tonnilla, yhtiö kertoi.

UPM arvioi toimenpiteiden vahvistavan yhtiön asemaa maailman johtavana aikakauslehtipaperin toimittajana ja parantavat palvelumahdollisuuksia lähellä keskieurooppalaisia asiakkaita. UPM:n aikakauslehtipaperien toimialajohtaja Jyrki Ovaska ei halua vielä arvioida, mihin tuotantolinjoihin sulkemis- tai muutostoimet kohdistuvat.

- Katsomme tässä kaikkia meidän tehtaitamme samalta viivalta. Suomella ei ole tässä suhteessa mitään erityisasemaa ei positiivisessa eikä negatiivisessa mielessä, Ovaska sanoi uutistoimisto STT:lle.

UPM valmistaa päällystämätöntä aikakauslehtipaperia Suomessa Jämsänkosken, Rauman ja Kajaanin tehtailla. Näistä Jämsänkosken ja Rauman tuotantomäärät ovat selvästi Kajaania suuremmat.

Tarkempaa tietoa keväällä

Ovaskan mukaan uudelleenstrukturointiohjelman yksityiskohdat viimeistellään ja julkistetaan ensi kesään mennessä. Hänen mukaansa Euroopan sydänmailla sijaitsevan tehtaat ovat suomalaislaitoksia kilpailukykyisempiä sekä asiakkaiden sijainnin että mahdollisen kierrätyskuidun hankinnan suhteen.

- Tämänhetkisestä päällystämättömän aikakauslehtipaperin kapasiteetistamme 70 prosenttia sijaitsee Suomessa. On aika luonnollista, että haluamme kasvaa nimenomaan Keski-Euroopassa, missä päämarkkinamme sijaitsevat, Ovaska sanoo.

UPM valmistaa Suomen ulkopuolella päällystämätöntä aikakauslehtipaperia Augsburgissa, Schongaussa ja Itävallan Steyrermühlissä. Stracel valmistaa tällä hetkellä päällystettyä aikakauslehtipaperia. Päällystämätöntä aikakauslehtipaperia suoltaa UPM:ssa kahdeksan konetta, kun yhtiöllä on yhteensä maailmalla 53 paperikonetta.

Paperilaadun tuotantokapasiteetti on yhtiössä 1,8 miljoonaa tonnia, kun yhtiön koko tuotantokapasiteetti on 12,5 miljoonaa tonnia. UPM:n markkinaosuus maailman aikakauslehtipaperimarkkinoista on runsas 20 prosenttia.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden Talousuutiset 12.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat