Mainos

UPM:n Kaukaan tehtaalla pieni tulipalo

Metsäyhtiö UPM:n Kaukaan paperitehtaalla Lappeenrannassa sattui pieni tulipalo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Päivystävän palomestarin Juuso Punnosen mukaan paperikone ja paperia syttyi palamaan, mutta tehtaan henkilöstö onnistui sammuttamaan palon tehokkaasti, eikä se päässyt leviämään.

– Paperia oli paljon, joten olihan siinä leviämisen vaara. Alkusammutus onnistui kuitenkin todella hyvin, hän sanoi.  

Palomiesten tehtäväksi jäi jäähdytellä palopaikkaa.   

Paloalue oli Punnosen mukaan muutaman neliön kokoinen. Hän ei osannut arvioida aineellisten vahinkojen määrää.  

Kukaan ei loukkaantunut palossa. Palon syttymissyytä selvitellään.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.