UPM:n alkuvuoden tulos supistui

Metsäyhtiö UPM:n tammi-maaliskuun tulos ennen veroja supistui viime vuoden vastaavasta ajasta reilut 50 miljoonaa. Tulosta kertyi nyt noin 140 miljoonaa.

Liikevaihtoa kertyi noin 2,6 miljardia euroa eli noin 200 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna.

Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan vuoden ensimmäinen neljännes on kausiluonteisesti tyypillisesti heikko.

Pesosen mukaan Euroopan paperiteollisuuden kannattavuus on yleisesti ottaen kestämättömällä tasolla. Oman yhtiönsä paperiliiketoiminta kehittyy Pesosen mukaan oikeaan suuntaan.

Kuluvan vuoden näkymiä arvioidessaan UPM odottaa, että maailmantalouden kasvu jatkuu. Euroopassa talouskasvu on heikkoa ja talouden epävarmuus jatkuu.

UPM arvioi, että sen liiketoimintojen markkinaolot ovat vakaantuneet vuoden alkupuolella sen jälkeen, kun ne heikentyivät viime vuoden loppupuoliskolla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat