UPM-Kymmene lahjoittaa maata yli 1700 hehtaaria

Metsäyhtiö UPM-Kymmene esittää yli 500 hehtaarin lahjoitusta valtiolle Repoveden erämaa-alueella Pohjois-Valkealassa. Lahjoitus mahdollistaisi uuden kansallispuiston perustamisen. Lisäksi yhtiö on valmis korvauksetta suojelemaan 1200 hehtaaria metsiään tulevan kansallispuiston ympäriltä. Neuvottelut rajauksista ja suojeluehdoista viranomaisten kanssa aloitetaan välittömästi. Lopullisesti asiasta päättää UPM-Kymmenen osalta kevään yhtiökokous.

"Halusimme ratkaista pitkään kestäneen suojeluprosessin ja luoda edellytykset Repoveden kansallispuiston perustamiselle velvoittamatta muita maanomistajia tai valtiota taloudellisesti osallistumaan ratkaisuun. Olemme myös valmiit rauhoittamaan tulevan puiston ympäriltä 1200 hehtaarin lisäalueen", toteaa UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Juha Niemelä.

UPM-Kymmenen esittämän lahjoituksen toteutuessa valtio omistaa noin 1500 hehtaarin yhtenäisen alueen ja kansallispuisto voidaan perustaa. Rauhoitettavan, yhtiön omistukseen jäävän alueen suojelu- ja virkistyskäyttö perustuu luonnonsuojelulakiin. Kansallispuisto ja rauhoitusalue muodostavat kokonaisuuden, joka noudattaa pääpiirteiltään kansallispuistokomitean ehdottamaa suojelurajausta.

Repoveden alue, jossa UPM-Kymmenellä on paljon metsiä, sijaitsee Pohjois-Valkealassa Kymenlaaksossa. Repovesi on erämaa-alue, jossa on runsaasti järviä ja metsiä. Ainutlaatuiseksi alueen tekevät maaston suuret korkeuserot, yli 60 järven, lammen ja niitä yhdistävien purojen verkosto sekä monimuotoiset metsät.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat