UPM-Kymmene aloittaa mittavat säästöt

UPM-Kymmene aloittaa mittavat säästötoimet. Yhtiön alkuvuoden tulos putosi odotetusti.

Yhtiö tehostaa kustannussäästöohjelmaansa, joka koskee kaikkia yksiköitä ja toimintoja. Yhtiön tavoitteena ovat 200 miljoonan euron säästöt vuoden 2005 alkuun mennessä.

UPM-Kymmenen alkuvuoden tulos putosi odotetusti selvästi viime vuoden vastaavasta ajasta. Tammi-maaliskuun voitto ennen satunnaisia ja kertaluonteisia eriä putosi 217 miljoonasta eurosta 115 miljoonaan.

- Paperiteollisuuden markkinatilanne on ollut alkuvuonna vaikea, emmekä voi olla tyytyväisiä viimeaikaiseen tuloskehitykseen, joka selvästi alittaa yhtiön omat tavoitteet, toteaa UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Juha Niemelä. - Yhtiön ensisijaisena tehtävänä onkin nyt kannattavuuden parantaminen. Vapaata kassavirtaa vahvistetaan edelleen rajoittamalla investointeja ja nopeuttamalla käyttöpääoman kiertoa.

UPM-Kymmenen tase on säilynyt hyvänä vaikeasta markkinatilanteessta huolimatta. Viimeksi kuluneen vuoden aikana yhtiö on vähentänyt nettovelkaa 500 miljoonaa euroa, ja taseen loppusumma on pienentynyt 1,2 miljardia euroa. Velkaantumisaste oli maaliskuun lopussa tavoitteiden mukaisesti 82 %."

- Lähiajan markkinanäkymät paperiteollisuudessa ovat edelleen heikot, joskin painopaperin kysynnän odotetaan elpyvän hieman toisella neljänneksellä kausiluonteisista syistä johtuen, toteaa toimitusjohtaja Niemelä. - Lähikuukausina paperin hintojen odotetaan pysyvän Euroopassa nykyisellä tasollaan ja nousevan hieman Pohjois-Amerikassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat