UPI:n Aaltola: Venäjä ostaa aikaa jottei totuus paljastuisi

Venäjän presidentti Vladimir Putin koettaa viivyttää ulkopuolista tutkintaa lentokonetragediassa, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola STT:lle.  

Aaltola uskoo, että nopea tutkimus voisi paljastaa Venäjän osavastuun asiasta. Osallisuuden paljastuminen johtaisi Putinin kansainvälisen aseman täydelliseen romuttumiseen.  

– Venäjä tuntuu ostavan aikaa. Näyttää siltä, ettei totuus alas ampumisesta ole Venäjän kannalta kovinkaan mairitteleva, sanoo Aaltola.   

Putin julkaisi yöllä lausunnon, jossa hän Itar-Tassin mukaan luonnehti tapausta tragediaksi. Hän vetosi Ukrainassa sotiviin osapuoliin, jotta kansainväliset tutkijat voivat toimia putoamispaikalla.

Lisäksi Putin vaati paikalle YK:n kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n alaista asiantuntijaryhmää. Hän ei maininnut paikalla jo olevia Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin tutkijoita.  

Aaltolan mukaan Venäjä madaltaa kielenkäyttöään uhmakkaasta yhteistyöhakuiseksi, mutta välttelee silti omaa vastuutaan. Hän sanoo, että Venäjällä on yhä useita keinoja viivyttää tutkintaa.  

– Lento-onnettomuuksissa tutkimuksia johtaa yleensä maa, jonka alueella se on tapahtunut. Tässä voidaan päästä viikkojen vääntöön siitä, mikä maa johtaa ja ketkä ovat relevantit tahot.  

 "Suomikin joutunee koventamaan äänenpainojaan"  

 YK:n turvallisuusneuvosto äänestää tänään illalla Australian päätöslauselmaesityksestä, jossa Itä-Ukrainan kapinallisia vaaditaan sallimaan täysi ja esteetön pääsy alas ammutun koneen putoamispaikalle.

Aaltolan mukaan Venäjä voi tässäkin pelata aikaa saivartelemalla sanamuodoista.  

– Tapahtumasarja oli Venäjän kannalta tavattoman epäsuotuisa. Vaikea nähdä, miten muuten selvitä kuin aikaa ostamalla. Varmaan Moskovassa ollaan melko hermostuneita ja hikeä pukkaa informaatiosodan suunnittelijoilla.  

– Venäjän ja kapinallisten tekemät terroristiset teot asettavat Venäjää ymmärtävät tahot hankalaan asemaan. Suomikin joutunee koventamaan äänenpainojaan. Pääasia ei enää voi olla Venäjän kaupan suojelussa.  

Lue myös:

    Uusimmat