Uoti-juttu kolmeksi vuodeksi jäihin?

Salon käräjäoikeudessa vuosikausia puitu Uoti-juttu saattaa nyt jumiutua jopa kolmeksi vuodeksi. Espanjan viranomaiset päättävät omassa oikeusistuimessaan Suomen viranomaisten pyytämästä liikemies Jussi Uotin luovutusehtojen muuttamisesta.

Jussi Uotin puolustusasianajaja Tero Siikonen arvioi, että Espanjasta asiaan saadaan lainvoimainen päätös aikaisintaan vuonna 2005.

Nyt meneillään oleva kiista Jussi Uotin koskemattomuussuojasta sai alkunsa vuosi sitten, kun hänet luovutettiin Espanjasta Suomeen kärsimään Helsingin hovioikeuden tuomitsemaa vankeusrangaistusta.

Luovutus tapahtui nopeasti ja yksinkertaistetulla menettelyllä siten, että Jussi Uotilla on nyt Suomessa turvanaan kansainvälisten sopimusten mukainen syytesuoja.

Jussi Uoti onkin jo runsaan vuoden ajan vaatinut, että Salon käräjäoikeuden syytteet on jätettävä tutkimatta, koska häntä ei ole luovutettu Espanjasta Suomeen syytteisiin vastaamista, vaan ainoastaan vankeusrangaistuksen kärsimistä varten.

Suomen viranomaiset ovat taas pyytäneet, että Espanja muuttaisi Jussi Uotin luovutusehtoja siten, että häntä voitaisiin laillisesti syyttää vireillä olevissa rikosjutuissa. Espanjalainen oikeusistuin onkin heinäkuussa ottanut asian käsiteltäväkseen.

Siikonen arvioi Salon käräjäoikeudessa torstaina, että Espanjan oikeuslaitoksen lainvoimainen päätös on saatavissa aikaisintaan vuonna 2005. Myös Uoti-jutun syyttäjä, johtava kihlakunnansyyttäjä Esa Monto piti esitettyä aikataulua mahdollisena.

Suomi maksaa espanjalaisjuristin?

Jussi Uoti tarvitsee puolustusasianajajansa mukaan oikeusapua myös Espanjassa vireille nyt otetussa luovutusehtojen muuttamista selvittelevässä oikeusjutussa.

Siikosen mukaan sikäläinen asianajaja vaatii kuitenkin vähintään 10 000 euron suuruisen ennakkomaksun Jussi Uotin asian hoitamiseksi. Salon käräjäoikeus katsoi, että Jussi Uotilla on oikeus saada oikeusapua myös Espanjassa Suomen valtion kustannuksella.

Oikeus ei kuitenkaan suostunut esitettyyn ylimalkaiseen ennakkovaatimukseen, vaan haluaa seuraavaan istuntoon mennessä tarkan selvityksen tehtävistä töistä.

Uoti-juttu on yksi haara entisessä Lounais-Suomen Säästöpankissa 1990-luvulla tapahtuneista luottojärjestelyistä, joissa pankille on arvioitu koituneen noin 17 miljoona euron eli noin sadan miljoonan markan suuruiset vahingot.

Jutussa syytetään törkeistä petoksista mm. Jussi Uotia ja Kari Uotia sekä muista rikoksista kuutta muuta henkilöä. Asia on esillä Salon käräjäoikeudessa seuraavan kerran marraskuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat