Uosukainen ei lähde presidenttikilpaan

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ei lähde pyrkimään kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Uosukainen kannattaa kokoomuksen ehdokkaaksi puolueen puheenjohtajaa valtiovarainministeri Sauli Niinistöä. Uosukainen sanoi tänään eduskunnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että Niinistö itse tekee päätöksensä. Uosukainen kiitti Niinistöä saamastaan tuesta.

Niinistö oli pyytänyt Uosukaista suostumaan ehdokkaaksi. Viimeksi Uosukainen ja Niinistö keskustelivat asiasta kasvotusten viime viikon lopulla ja puhelimessa sunnuntaina. Niinistö antoi Uosukaisen ilmoituksen jälkeen julkisuuteen tiedotteen, jossa hän valitti tämän ratkaisua.

Niinistö kertoi esittävänsä 21. syyskuuta mennessä oman käsityksensä siitä, miten kokoomuksen pitäisi edetä presidentinvaalin valmistelussa. Niinistön aikataulu merkinnee sitä, että kokoomus ei järjestä presidenttiehdokkaastaan esivaalia.

Kokoomus on pyytänyt puolueosastoiltaan ehdotuksia presidenttiehdokkaaksi 6. syyskuuta mennessä. Ehdokkailta pitää olla myös suostumus. Jos ehdokkaita ei ilmaannu, presidenttiehdokkaan valitsee 30. lokakuuta pidettävä puoluekokous.

Ei koloja hampaissa

Uosukainen vakuutti, ettei hänelle ole jäänyt mitään hampaankoloon kokoomuksen sisäisestä presidenttikeskustelusta.

-Minulla ei ole koloja hampaissa, puhemies sanoi. Uosukaiselta kysyttiin myös entisen avustajansa liikenneministeri Olli-Pekka Heinosen sopivuudesta kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Puhemies muistutti kirjoittaneensa asiasta jo muutaman vuoden takaisessa kirjassaan ja pitävänsä sitä täysin mahdollisena.

Uosukainen perusteli kieltäytymistään sillä, että hän ei tahdo, ja presidentiksi pitää tahtoa. Kielteisen kantansa julkistamista vasta nyt Uosukainen perusteli sillä, että koska hän on ollut "koukussa", muille mahdollisille ehdokkaille on jäänyt työrauha.

-Mahdollinen presidenttiehdokkuus on liitetty minuun lähes koko sen ajan kun olen toiminut eduskunnan puhemiehenä. Olen kokenut tämän tunnustukseksi tekemästäni työstä, Uosukainen sanoi. Uosukainen korosti, että ehdokkuus ei ole ollut hänen oma ajatuksensa eikä suunnitelmansa, vaan se on tullut esille tiedotusvälineiden ja erilaisten mielipidemittausten kautta. Viime keväänä Uosukainen lupautui harkitsemaan asiaa. Kesän aikana hän kuitenkin päätyi siihen, että ei voi antaa suostumustaan ehdokkuuteen.

-Päätös on tehty vakain tuumin ja on mielestäni ainoa oikea, Uosukainen sanoi.

Suosio hiipunut

Uosukaisen suosio on hiipunut korkeimmista lukemistaan presidentinvaalien lähestyessä. Puheenjohtaja Niinistö on kesän aikana porhaltanut hänen ohitseen kokoomusväen ykkössuosikiksi. Eilen julkaistun mielipidemittauksen mukaan Uosukainen tosin vielä päihittäisi SDP:n ehdokkaan ulkoministeri Tarja Halosen, jos he olisivat vastakkain toisella kierroksella.

Vuoden 1997 alkupuoliskolla Uosukainen oli presidenttikilvan ykkössuosikki. Hän peittosi silloin mielipidemittauksissa niin nykyisen gallupkuningattaren Elisabeth Rehnin kuin istuvan presidentin Martti Ahtisaarenkin.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat