Mainos

Uosukainen arvosteli kansanedustajien P-Korean matkaa

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen (kok.) arvosteli tänään eräiden kansanedustajien äskeistä Pohjois-Korean matkaa. Uosukainen sanoi Politiikan toimittajien yhdistyksen lounastilaisuudessa, että matka ei ollut "siitä onnistuneesta päästä".

Uosukainen perusteli kuitenkin valtuuskunnan päästämistä matkalle sillä, että asia oli ollut pitkään vireillä. Hän kertoi myös, että matkalle oli saatu ulkopoliittisen johdon hyväksyntä. Samalla Uosukainen korosti, että kysymyksessä ei ollut eduskunnan virallinen valtuuskunta, vaan ystävyysryhmän valtuuskunta, mikä on selvästi eri asia.

Siitäkin huolimatta asiaa harkittiin Uosukaisen mukaan pitkään kansliatoimikunnassa, eikä matka toteutunut ensimmäisellä yrittämällä.
-Sinne on toki kutsuttu (virallista valtuuskuntaa) montakin kertaa, mutta siihen ei ole suostuttu, Uosukainen sanoi.

Kansanedustaja Matti Vähänäkin (sd.) johtama kansanedustajaryhmä palasi Pohjois-Koreasta sunnuntain vastaisena yönä. Pohjois-Koreassa juhlittiin juuri ennen suomalaisten tuloa edesmenneen johtajan Kim Il Sungin syntymän muistojuhlaa.

-Myöhästyivät ainakin juhlapäivästä, ja se oli minusta ihan oikein, Uosukainen totesi.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.