Unileverin osien myynnille aikalisä

Suomen Unileverin Jalostajan Turun tehtaan ja Lahden meijerin myyntiaikaa on pidennetty ainakin kuukaudella. Alunperin kaupat piti solmia vuodenvaihteeseen mennessä, mutta nyt ne pyritään sinetöimään tammikuun loppuun mennessä.

Suomen Unileverin toimitusjohtaja Heikki Kauppinen kertoi maanantaina, että myyntineuvotteluja käydään edelleen useamman ostajaehdokkaan kanssa. Hänen mukaansa kauppojen viivästyminen ei ole yllätys, sillä alkuperäinen aikataulu tiedettiin ennakkoon hyvin kunnianhimoiseksi. Hän kertoi olevansa tyytyväinen neuvottelujen etenemiseen.
-Yleensä vastaaviin neuvotteluihin voi mennä vuosikin.

Myytävien osien liikevaihto oli viime vuonna vajaat 210 miljoonaa markkaa noin 1,4 miljardin markan kokonaisliikevaihdosta. Myynti perustuu hollantilais-englantilaisen Unilever ryppään maailmanlaajuisen strategiaan keskittyä ruokaryhmässä margariinien, juustojen, kastikkeiden, teen ja jäätelön valmistukseen.

Ruuan lisäksi Unilever valmistaa pesu- ja puhdistusaineita sekä henkilökohtaiseen hygieniaan tarkoitettuja tuotteita.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat