Unicef: Rokotukset yhä monien ulottumattomissa

Vuosittain kuolee lähes 11 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta. Kaksi kolmasosaa näistä kuolemista olisi helppo estää, ja pelkästään rokotuksilla voitaisiin pelastaa 1,4 miljoonan lapsen henki, lastenjärjestö sanoo tuoreessa rokotusraportissaan.

YK:n lastenjärjestön Unicefin mukaan 27 miljoonaa lasta jää edelleen rokottamatta eri puolilla maailmaa. Suurimpia murheenkryynejä ovat Länsi- ja Keski-Afrikan maat, joissa keskimäärin noin puolet lapsista saa rutiinirokotukset.

Pahimmat tappajat ovat tuhkarokko, b-tyypin influenssa, hinkuyskä ja jäykkäkouristus.

YK:n erityisistunnossa vuonna 2002 sovittiin tavoitteeksi, että vuonna 2010 jokaisessa maassa rokotetaan 90 prosenttia alle vuoden ikäisistä vauvoista. 103 valtiota on saavuttanut tämän tavoitteen, Unicef kertoo tiedotteessaan.

Myös hyviä uutisia

Afrikan maista kuuluu kuitenkin myös hyvää. Esimerkiksi Eritreassa rokotettiin vuonna 1990 vain alle viidennes lapsista, vuonna 2003 yli neljä viidesosaa.

Taistelussa tuhkarokkoa vastaan on edistytty yleisesti.

Rokon seurauksiin kuolee puolet vähemmän lapsia kuin viisi vuotta sitten, kertoo brittiläinen the Lancet -lehti, jonka mukaan tulokset ovat laajojen rokotuskampanjoiden ansiota.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat