Unicef huolissaan Irakin siviileistä

YK:n lastenjärjestö Unicef vaatii pikaisia toimia irakilaisten siviilien elinolojen parantamiseksi.

Järjestö korostaa lisäksi, että koulujen avaaminen Irakissa on tällä hetkellä hyvin tärkeää, jotta ihmiset pääsevät jälleen kiinni normaaliin elämään.

-Olemme hyvin huolissamme irakilaisten tilanteesta erityisesti pääkaupungissa Bagdadissa ja maan eteläosissa, kertoi Unicefin johtaja Carol Bellamy eilen Pariisissa.

-Bagdadissa ja eteläisessä Irakissa ihmiset ovat joutuneet olemaan pitkiä aikoja ilman vettä, mikä on seurausta sähkön puutteesta, hän jatkoi.

Bellamyn mukaan Unicefin edustajat ovat vierailleet Bagdadin terveysasemilla, joista monet ovat ryöstelyn jäljiltä hyvin huonosti varustettuja.

-Tilanne Irakin pohjoisosassakaan ei ole missään tapauksessa täydellinen, mutta siellä koulut ovat avanneet jälleen ovensa ja sairaalat ovat yleensä tarvikkeita, Bellamy sanoi.

Unicef on lähettänyt Irakin eteläosaan muun muassa puhdasta vettä ja lääkkeitä.

(MTV3-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat