UM: Venäläisiä ei noin vain luovuteta Yhdysvaltoihin

Ulkoministeriön mukaan Suomesta ei noin vain luovuteta Venäjän kansalaisia Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltojen pitäisi ensinnäkin lähettää yksilöity luovutuspyyntö koskien rikosta, josta tuomittaisiin vähintään vuosi vankeutta, kertoo itäosaston päällikkö Terhi Hakala. Lisäksi luovutus voi liittyä vain rikokseen, joka on kriminalisoitu molemmissa maissa. Poliittisen rikoksen vuoksi ihmisiä ei luovuteta.

- Luovutus on hyvin hienosyinen ja raskaita perusteita vaativa prosessi, Hakala kertoo.

Venäjän ulkoministeriö varoitti eilen kansalaisiaan matkustamasta maihin, joilla on luovutussopimus Yhdysvaltojen kanssa. Ministeriön mukaan Venäjälle määrättyjen pakotteiden jälkeen on olemassa suurempi vaara, että Yhdysvaltain oikeustoimien uhkaamia Venäjän kansalaisia pidätetään kolmansissa maissa. Hakalan mukaan Venäjä on pannut mutkia suoriksi.

- Venäläiset matkailijat ovat edelleen tervetulleita Suomeen.

Suomella on Yhdysvaltojen kanssa kahdenvälinen luovutussopimus. Se on kuitenkin korvattu osittain EU:n ja Yhdysvaltojen välisellä sopimuksella, jossa Suomi on mukana. 

Lue myös:

    Uusimmat