UM: Tarpeetonta matkustamista Länsi-Afrikkaan vältettävä

Suomen ulkoministeriö suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista Liberiaan, Guineaan ja Sierra Leoneen. Syynä on maissa riehuva Ebola-epidemia.

Ulkoministeriön mukaan Ebola-epidemia ei edelleenkään muodosta merkittävää tartuntariskiä Länsi-Afrikassa matkaileville tai oleskeleville suomalalaisille. Terveysviranomaisten mukaan matkailijan mahdollisuus saada tartunta on äärimmäisen pieni.

Vähäisestä tartuntariskistä huolimatta epidemiatilanne saattaa aiheuttaa häiriöitä ja peruuntumisia kansainvälisiin liikenneyhteyksiin, mikä voi vaikeuttaa merkittävästi maasta poistumista. Esimerkiksi British Airways ja muutamat muut lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä lennot alueen maihin toistaiseksi.

Ebolan leviäminen kuormittaa myös paikallisia terveydenhuoltojärjestelmiä, ja terveysongelmiin voi olla vaikea saada asianmukaista hoitoa.

Lisäksi epidemia saattaa myös välillisesti aiheuttaa levottomuuksia Liberiassa, Guineassa tai Sierra Leonessa. 

Ulkoministeriö kehottaa alueella liikkuvia suomalaisia seuramaan terveysviranomaisten ohjeita siitä, miten välttää tartunta sekä miten toimia mahdollisen altistuksen jälkeen. 

Lue myös:

    Uusimmat