UM selvittää lisämäärärahoja Ebola-kriisin hoitoon

Ulkoministeriö selvittää lisämäärärahojen mahdollisuutta Länsi-Afrikan Ebola-kriisin hoitoon.  

Ulkoministeriö on jo myöntänyt kehitysyhteistyöhön kuuluvista humanitaarisen avun määrärahoista
1,7 miljoonaa euroa Ebolan vastaiseen taisteluun. Raha on kohdennettu muun muassa Punaisen Ristin ja Maailman terveysjärjestön kautta. Lisärahan tarve on kuitenkin suuri. 

– Meillä on jo tiedossa, että tulemme saamaan lisämäärärahaa. En voi kuitenkaan vielä kertoa yksityiskohdista, koska päätöksenteko on kesken. Niistä rahoista on valmius myöntää lisärahaa Ebola-kriisiin, kertoo ulkoministeriön humanitaarisen avun yksikön päällikkö Anna Gebremedhin

Humanitaarisen avun tarpeelle kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen.

– Kaikkein vaikeimman asteen kriisejä on useita, kuten Gaza, Irak, Syyria ja Keski-Afrikka. Tähän saakka käytössä ollut humanitaarisen avun budjetti on käytetty. 

Ebola-viruksen aiheuttama kriisi voi vaikuttaa laajuudeltaan ja uhrimäärältään vähäiseltä verrattuna esimerkiksi Syyrian sisällissotaan. Humanitaarisena kriisinä Ebola on kuitenkin aivan toisenlainen kuin muut

– Kun avustusvälineitä ja klinikoita toimitetaan paikanpäälle esimerkiksi Punaisen Ristin kautta, kohdemaassa ei ole terveydenhuollon valmiuksia, Gebremedhin sanoo. 

– Tässä on kysymys sellaisesta avustusoperaatiosta, jossa rahaa joudutaan käyttämään paikallisen valmiuden ja kapasiteetin  nostamiseen. Ebolasta eniten kärsineet maat ovat köyhiä kehitysmaita, joiden omat terveydenhuoltojärjestelmät tarvitsevat kansainvälisen yhteisön apua muussakin kuin Ebola-kriisin hoidossa.

Humanitaarisen avun määrärahoillaan Suomi voi toimia Ebola-kriisissä ainoastaan rahoittajan roolissa. 

Ulkoministeriö rahoittaa YK-järjestöjä, Kansainvälisen Punaisen Ristin liikettä ja eräitä suomalaisia järjestöjä.

– Emme siis pysty niillä määrärahoilla ulkoministeriönä suoraan hankkimaan tavaraa tai rekrytoimaan ihmisiä näihin operaatioihin, sanoo Anna Gebremedhin.

Tähän mennessä Ebola-viruksen on saanut noin 8400 ihmistä, joista yli 4000 on kuollut. 

Lue myös:

    Uusimmat