UM:n konsuliryhmällä rauhallista Lontoossa

Nopean toiminnan konsulikomennusryhmä perustettiin Aasian hyökyaaltokatastrofin jälkeen. Kolmihenkinen konsuliryhmä lähtee matkaan jopa muutaman tunnin varoitusajalla.

Ulkoministeriön Lontooseen lähettämä konsuliryhmä on toistaiseksi saanut vain vähän yhteydenottoja suomalaisilta. Konsuliryhmä lähettiin Lontooseen perjantaina helpottamaan edustuston työntekijöiden työtaakkaa. Konsuliryhmä päivystää ympäri vuorokauden maanantaihin asti kunnes edustusto on jälleen normaalisti avoinna.

-Täytyy sanoa, että on ollut erittäin rauhallista. Meillä oli siinä mielessä hyvä tilanne, että jo perjantaina saatiin yhteys kaikkiin edustuston tiedossa olleisiin suomalaisiin, konsulipartiolainen Ritva Miekkoniemi kertoo.

Nopean toiminnan konsulikomennusryhmä perustettiin Aasian hyökyaaltokatastrofin jälkeen. Kolmihenkinen konsuliryhmä lähtee matkaan jopa muutaman tunnin varoitusajalla. Lontoossa ryhmä pitää yhteyttä suomalaisiin ja paikallisiin viranomaisiin.

Miekkoniemi kuvailee tunnelmaa Lontoossa rauhalliseksi.

-Ihmiset liikkuvat normaalisti, mutta ehkä liikennettä on hieman tavanomaista vähemmän, Miekkoniemi arvioi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat