Ulvilan murhakäräjillä kuullaan verijälkitutkijaa

Yksi syyttäjän tärkeimmistä aihetodisteista Ulvilan murhasta syytettyä uhrin leskeä vastaan on verijälkitutkimus, jonka laatijaa kuullaan tänään syyttäjän todistajana Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa. Oikeudenkäynti jatkuu nyt viikon tauon jälkeen seitsemättä päivää. Oikeutta käytiin aamupäivällä suljetuin ovin, sillä todistelussa näytettiin arkaluonteisia kuvia uhrista.

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön rikosylikonstaapeli Mika Tauru on erikoistunut verijälkitutkimukseen. Hän kirjoittaa rikospaikkakuvien perusteella lausunnossaan, että uhri on veriroiskeiden perusteella maannut lattialla, kun on saanut kuolettavat iskut päähänsä.

Syyttäjän mukaan uhri sosiaalipsykologi Jukka S. Lahti sai kuolettavat iskut vaimon soittaman hätäpuhelun aikana, kun vaimo ilmoittaa poistuvansa hetkeksi puhelimesta. Äänitutkijoiden mukaan hätäpuhelutallenteesta selviää, ettei paikalla ole vaimon väittämää ulkopuolista hyökkääjää.

Syytetyn asianajajan Juha Mannerin mukaan johtopäätös on väärä.

Jäljet viittaavat sorkkarautaan

Taurun mielestä Lahden vammat ja verijäljet viittaavat siihen, että kuolettavat iskut päähän lyötiin sorkkaraudalla. Lopullinen surma-ase on kuitenkin jäänyt kateisiin.

Tauru kirjoittaa, ettei vaimolla voinut olla surmaa tehdessään yllään se paita, johon hän oli pukeutunut poliisin tullessa paikalle, sillä T-paidan etupuolelle olisi muuten roiskunut runsaasti verta. Mitään muuta vaatetta, joka vaimolla olisi ollut päällään, ei Porin poliisin alun perin hutiloiden suorittamassa esitutkinnassa löytynyt.

Tauru on kiinnittänyt huomiota vaimon oikean jalkapöydän yläosassa olleisiin kahteen "suureen, alhaisen nopeuden veritippaan". Ne viittaavat hänen mukaansa siihen, että jalan yläpuolella on ollut jokin runsaasti vereentynyt esine.

Hän ei pidä todennäköisenä, että kyse olisi ollut vaimon omaa, rinnan haavasta vuotanutta verta.

- Koska [syytetyn] ainoa oma vamma on ollut vasemmassa rinnassa nännin vasemmalla puolella suhteellisen pitkän paidan alla, on hänellä mahdollisesti ollut oikeassa kädessään jokin verinen esine, esimerkiksi sorkkarauta, josta nämä suurikokoiset veritipat ovat pudonneet suoraan tai lähees suoraan alaspäin hänen oikean jalkapöytänsä päälle. [Syytetty] on oikeakätinen, Tauru kirjoittaa.

Puolustus pyrkii tänään kyseenalaistamaan Taurun päätelmiä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat