Ulvila-syyttäjä: Palvontamenoista on vain viitteitä

Ulvilan murhajutun valmisteluistunnossa kävi hyvin ilmi se, miten syyttäjä ja puolustus ovat täysin eri linjoilla uusien todisteiden uskottavuudesta.

Elokuun 20. alkavassa pääkäsittelyssä puidaan kaikki uudelleen rikospaikkatutkinnasta lähtien. Uusia todisteita on monta sataa sivua.

Saatananpalvontaan liittyviä väitteitä, tai muita asiakysymyksiä, ei tänään käsitelty sen tarkemmin. Puolustuksen kanta saatananpalvontaviitteisiin tuli kuitenkin selväksi.

- On ollut viitteitä joihinkin outoihin palvontamenoihin, Juha Manner kuittasi salissa ilmoittaen esittävänsä runsaasti vastatodistelua.

Syyttäjän mukaan julkisuuteen on päätynyt aivan väärä kuva uusista todisteista. Saatananpalvontaviitteet ovat vain pieni osa niistä.

- Me ei väitetä näin edes, vain viitteitä on ollut, Jarmo Valkama täsmensi.

Pääkäsittely venyy todennäköisesti yli lokakuun puolenvälin.

Julkisuudesta ei vielä päätöstä

Satakunnan käräjäoikeus ei tänään vastoin odotuksia päättänyt Ulvila-oikeudenkäynnin julkisuudesta.

Lain mukaan asiakirjat, eli poliisin esitutkintamateriaali ja syyttäjän haastehakemus, tulevat julkisiksi silloin, kun asia on ensimmäistä kertaa esillä oikeudessa, vaikka kyseessä olisikin vasta valmisteluistunto.

Käräjätuomari lupaa päätöksen kuitenkin vasta ensi viikon torstaille.

Itse pääkäsittely alkaa 20. elokuuta ja venyy lokakuulle.

Syyttäjä ja asianomistajat vaativat lisätutkinnan täydellistä salaamista, puolustus taas vaatii oikeudenkäynnin avoimuutta Auerin oman oikeusturvan tähden.

Tytär ensi kertaa oikeuteen

Oikeudessa kuultaneen Auerin vanhinta lasta nyt ensimmäistä kertaa. Hänen kuulemistaan vaatii syyttäjä.

Lapsi on 15-vuotias, joten häntä voitaneen kuulla muutenkin kuin videolla.

Vanhin tytär on aiemmin kertonut nähneensä talossa ulkopuolisen tunkeutujan.

Sekä syyttäjä että puolustus näkivät lapsen kuulemisen tarpeellisena. Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kuuleminen pitäisi tapahtua ilman yleisöä.

Lue myös:

    Uusimmat