Ulvila-puolustuksen loppulausunto: Lavastusväite mahdoton

Anneli Auerin puolustusasianajaja Juha Manner ryöpyttää poliisia ja syyttäjää siitä, että Anneli Auerin on vuodesta 2009 pitänyt itse todistaa syyttömyytensä. Puolustus antoi loppulausuntonsa asiassa tänään viimeisenä.

Todistustaakka rikosjutussa on syyttäjällä.

- Syyttäjän teonkuvaus perustuu lähes mihinkään tosiseikkaan perustumattomaan arvailuun, oletuksiin, todennäköisyyksiin. Koko syyteharkinnan lähtökohta on ollut se, ettei mikään Auerin sanoma tai tekemä voi viitata muuhun kuin hänen syyllisyyteensä. Ei koskaan toisin päin.

Hän vetoaa oikeuteen, jotta edes tuomarit perustaisivat harkintansa syyttömyysolettamaan. Auerin kertomusta on lähtökohtaisesti pidettävänä luotettavana.

Manner kiinnittää myös huomiota siihen, ettei väitetystä lavastuksesta ole esitetty mitään näyttöä. Se ei Mannerin mukaan kestä lainkaan lähempää tarkastelua.

- Ajallisesti se ei olisi mahdollista. On vaikea puolustautua sellaista vastaan, jossa syyttäjä esittää useita vaihtoehtoja tapahtumille.

Mannerin mukaan syyttäjä ei ole esittänyt lavastuksesta lainkaan sellaista kuvausta, johon voisi vastata.

Teoriassa Auerilla olisi ollut pari minuuttia aikaa pestä itsensä ja tukkansa sekä vaihtaa vaatteet. Toisaalta lavuaarit ja suihkutila olivat kuivia. Tämä ja tekovälineet olisi pitänyt hävittää muutamassa minuutissa.

- Mielestäni teoriassakaan lavastusväite ei voi pitää paikkaansa. Ei minkään kohdan osalta, eikä millään tavalla.

Syyttömyyttä tukeva näyttö unohtui taas

Oikeudenkäyntiä on leimannut erityisesti se, että puolustus on kerännyt poikkeuksellisen runsaasti vastatodistelua syyttäjän todisteisiin, jotka ovat useammin kuin kerran paljastuneet asenteellisesti tai puutteellisesti hankituiksi.

- Tässäkin oikeudenkäynnissä syyttäjä on jatkanut tätä esitutkintaa. Yksipuolisesti, Manner viittaa muun muassa Jukka Lahden kurssikaverin lausuntoon pariskunnan ongelmista, kun samanaikaisesti olisi voitu kuulla todistajaa, jonka mukaan ongelmia ei ollut.

Manner: DNA-löydön olisi pitänyt johtaa tutkintaan

Erityisen pöyristyttävänä Manner pitää sitä, miten toimittiin, kun surmapaikalta löydetty ulkopuolinen DNA paljastui poliisin jättämäksi.

- Sen olisi mielestäni pitänyt johtaa koko tämän jutun kaiken aineiston huolelliseen läpikäymiseen. Todistus- ja selvitystaakka tässä jutussa on ja pitäisi olla nimenomaan syyttäjällä.

Loppulausuntojen tarkempi seuranta täällä.

Lue myös:

    Uusimmat