Ulosteliejun vastuiden selvittäminen voi olla hankalaa

Helsingin keskustassa kadulle tulvineen ulosteliejun korvausvastuiden jakaminen voi olla hankalaa. Vastuuta mahdollisista korvauksista voidaan lähteä jakamaan vasta, kun selviää, miten tukos sai alkunsa.

Keskeisellä paikalla vilkkaaseen aikaan sattunut viemärivuoto on tapauksena poikkeuksellinen, sanoo Finanssialan keskusliiton turvallisuusjohtaja Risto Karhunen.

Vuotopaikalle osuneiden yksittäisten sivullisten kannattaa kääntyä korvausasioissa ensisijassa kiinteistön omistajan puoleen ja vasta sitten ottaa yhteyttä omaan vakuutusyhtiöönsä.

- Toisaalta osavastuu saattaa olla vesilaitoksella, sillä kiinteistön omistajan lisäksi myös sen täytyy huolehtia putkien kunnosta. Tämä on tapauksena hyvä muistutus myös siitä, miten tärkeää rasvaputkien säännöllinen huolto on, Karhunen toteaa.

Kiinteistöpäällikkö Teemu Sipilä toteaa, että SOK korvaa sivullisille aiheutuneet kulut, mikäli käy ilmi, että tukos johtui kiinteistöstä. Sunnuntaina kukaan ei Sipilän mukaan ollut ottanut yhteyttä kyselläkseen korvauksista.

Kiinteistön sisätiloille ei Sipilän mukaan aiheutunut vahinkoja tukoksen takia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat