Ullakkopalon sytyttäjä tunnusti

Helsingin Hämeentiellä eilen sytytetyn ullakkopalon sytyttäjä on alustavasti tunnustanut tekonsa, kuulusteluja johtanut rikoskomisario Markku Stenberg kertoi tänään.

Poliisi otti palon sytyttäjäksi epäillyn miehen kiinni palopaikalta, josta hän oli juuri poistumassa. Poliisi ei esittänyt 33-vuotiasta miestä vangittavaksi. Sen sijaan hänet toimitettiin Hesperian sairaalaan mielenterveysongelmien vuoksi.

Mies kertoi kuulusteluissa, että häntä ovat vaivanneet työttömyys ja unettomuus. Nämä hän mainitsi tekonsa syyksi. Miehellä ei ole poliisin tietojen mukaan tilillään aiempia tuhopolttoja.

Mies oli sytyttänyt Hämeentie 23:n ullakon pohjoispäädyssä olevan vinttikomeron, josta palo levisi ullakolle. Asuntoihin palo ei ehtinyt levitä, mutta siitä aiheutui vesi- ja savuvahinkoja talon ylimpien kerrosten huoneistoihin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat