Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja: EU on kompromissien tekokone

Asiantuntija: EU on kompromissien tekokone 3:24

Italian kansanäänestyksen pelättiin johtavan maassa poliittiseen ja taloudelliseen sekasortoon, mutta nyt ainakin markkinat ovat ottaneet uutisen rauhallisesti.

Ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista toteaa MTV Uutisille, että äänestyksen tulos oli ennalta odotettu ja se näkyi tämän päivän tapahtumissa markkinoilla.

- Poliittisesti italialainen hallituskriisi ei ole mikään suuri uutinen. Italiassa on totuttu vaikeassakin hallituskriisissä menemään eteenpäin. Nyt odotellaan ratkaisuja, joita italialaiset poliittiset toimijat alkavat äänestyksen vanavedessä toteuttaa.

EU kaipaisi kiperästi uudistuksia ja talouskasvua, mutta samaan aikaan tehdään epävarmuutta lisääviä ratkaisuja. Jokelan mukaan ristiriitaisuus kertoo siitä, että Euroopassa on tällä hetkellä hyvin vaikea poliittinen ja taloudellinen tilanne.

- Vaikeus näkyy EU-tason politiikassa, mutta myös kansallisissa ratkaisuissa. Meillä on hyvin paljon sisäpoliittisia jännitteitä eri EU-maissa ja kansalaiset sekä heitä edustavat puolueet ovat erimielisiä siitä, mikä on oikea suunta missäkin asiassa eteenpäin.

Jokelan mukaan tämä on kuitenkin hyvin tyypillistä integraation historiassa.

- EU:han on niin sanottu kompromissien tekokone, jonka puitteissa pyritään löytämään sellaisia ratkaisuja, jotka ovat kaikkien hallitusten ja kansalaisten hyväksyttävissä, Jokela kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat