Ulkoministeri Lindh leikkauksessa läpi yön

Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin leikkaus on kestänyt jo yli puoli vuorokautta. Kolmen aikaan yöllä Karoliinisessa sairaalassa pidettiin tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin, että leikkaus jatkuu yhä. Lääkärit ehtivät jo luulla, että tilanne oli hallussa, kun sisäinen verenvuoto alkoi uudestaan, ja leikkausta täytyi jatkaa. Lääkärit työskentelevät korjatakseen Lindhin maksan. Karoliininen sairaala on kutsunut apuvoimia Huddingen yliopistosairaalasta, kertoo Aftonbladetin verkkolehti.

Ulkoministeri Lindh sai vakavia vammoja eilen alkuillasta, kun häntä puukotettiin tavaratalossa Tukholmassa.
Ruotsin poliisiviranomaiset etsivät yhteisvoimin puukottajaa, jonka kerrotaan olevan noin 180-senttinen mies. Poliisi on löytänyt puukottajan takin, lakin sekä veitsen. Lisävaloa asiaan toivotaan löytyvän tavaratalon valvontakameroiden nauhoilta.

Säpo suomii itseään puukotuksesta

Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon johto pitää ulkoministerin puukotusta poliisitoiminnan epäonnistumisena. Säpon vt. johtaja Kurt Malmström totesi eilen turvallisuuspoliisin epäonnistuneen suojelussa, mutta sanoi myös, ettei poliisilla ollut mitään etukäteistietoa, jonka perusteella Lindhin suojelua olisi pidetty tarpeellisena tehostaa.

Ruotsissa vakituinen henkivartija on vain pääministeri Göran Perssonilla ja kuningas Kaarle Kustaa XVI:lla.

Muille Ruotsin johtohenkilöille annetaan henkivartijoita vain, jos on erityistä syytä epäillä, että heitä vastaan yritetään hyökätä.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 11.09.2003)

Ulkoministeri Anna Lindh on yksi Ruotsin suosituimmista poliitikoista.

(Huomenta Suomi 11.09.2003)

Lue myös:

    Uusimmat