Ulkomaiset joukot auttamaan Itä-Timorin levottomuuksissa

Itä-Timor on pyytänyt kansainvälistä apua sotilaskapinan taltuttamiseen.

Itä-Timor on vedonnut kansainväliseen yhteisöön, jotta saarivaltioon saataisiin ulkomaisia joukkoja. Sotilaiden ja kapinallisten väliset yhteenotot ovat viime aikoina kiihtyneet sisällissodan partaalle. Kapinalliset ovat armeijasta erotettuja sotilaita.

Australia ja Uusi-Seelanti ovat jo luvanneet maahan joukkoja, kertoo Itä-Timorin presidentti Jose Ramos-Horta. Hänen mukaansa joukot saapuvat maahan pian. Myös Portugali on ilmoittanut lähettävänsä 120 sotilasta Itä-Timoriin.

Turvallisuusjoukkojen ja kapinallisten yhteenotot ovat jatkuneet tänään. Taisteluita puhkesi uudelleen maan pääkaupungin Dilin laitamilla lähellä armeijan kasarmeja. Levottomuuksia oli myös muualla Dilin ympäristössä.

Silminnäkijöiden mukaan viisi rakennusta sytytettiin tuleen Dilin länsipuolella. Eilen kaksi ihmistä sai surmansa, kun sotilaat ja kapinalliset tulittivat toisiaan.

Väkivaltaisuudet alkoivat viime kuussa mielenosoituksesta, jossa puolustettiin satoja erotettuja sotilaita. Turvallisuusjoukkojen kerrottiin avanneen tulen kohti mielenosoittajia ja surmanneen ainakin viisi ihmistä. Lisäksi yli 20 000 ihmistä pakeni Dilistä.

Itä-Timorin armeijasta erotettiin maaliskuussa 600 sotilasta. Kapinalliset olivat sitä ennen kieltäytyneet palveluksesta, koska heidän mukaansa armeijan ylennyksissä esiintyi syrjintää.

Itä-Timor itsenäistyi veristen vaiheiden jälkeen Indonesiasta vuonna 2002.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat