Mainos

Ulkomaisen työvoiman tarve kymmenkertaistunut vuodessa Pohjanmaalla

Jo kolmasosa pohjalaisyrityksistä kärsii työvoimapulasta. Pahin tilanne on metalliteollisuudessa, joka joutuu hakemaan työvoimaa lähialueiden lisäksi Kiinasta saakka. Yrityksille tehdyn kyselyn mukaan lähes puolet aikoo palkata ulkomaista työvoimaa lähimmän vuoden sisällä.

Hitsaaja Tero Kattilakoski joutui kärsimään työttömyydestä taantuman aikaan. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen, sillä työllisyysnäkymät ovat erinomaiset.

- Kyllä aika hyvät tuntuvat olevan. Kolmeen tai neljään paikkaan koko ajan viikoittain soitellaan töihin. Periaatteessa työntekijä saa itse päättää mihin haluaa mennä, Kattilakoski kertoo.

Vielä vuosi sitten vesivaraajia valmistavassa yrityksessä Akvaterm Oy:ssä purettiin viimeisiä lomautuksia. Sen jälkeen on palkattu työväkeä lähes puolet lisää. Toimitusjohtaja Kimmo Pahkala näkee, että energia-ala on tällä hetkellä kuuma ala.

- Me toimimme lähinnä uusiutuvan energian kanssa. Sillä puolella kysyntänäkymät on erittäin hyvät vuosiksi eteenpäin.

Yritysten talousnäkymät ovat parhaat juuri Pohjanmaalla, jonka monissa kunnissa työttömyysprosentti on pudonnut jo alle viiteen. Käytännössä alue elää elää täystyöllisyyden tilassa. Kun vielä vuosi sitten ulkomaista työvoimaa käytti vain kolme prosenttia yrityksistä, nyt luku on kolmekymmentä prosenttia.

Kokkolanseudun Kehityksen toimitusjohtaja Jonne Sandberg myöntää, että työvoimapula on suurta.

- Se peilaa tähän taloudelliseen tilanteeseen mikä tällä hetkellä on. Se on tietysti merkki siitä, että alueella menee hyvin, Sandberg arvioi.

Ulkomainen työvoima tulee Venäjältä ja Puolasta, mutta myös kauempaa kuten Kiinasta. Jatkossa lähes puolet Pohjanmaan yrityksistä aikoo käyttää ulkomaista työvoimaa, jota ainakin toistaiseksi on saatavissa.

Metalliteollisuuden lisäksi työvoimapula rasittaa myös palvelu- ja hoiva-aloja.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.