Ulkomailla äänestäneet suomalaiset paljastivat valintansa presidentiksi - voittajaksi yllätysehdokas

Ulkomailla äänestävät suomalaiset ovat jo tehneet valintansa Suomen presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella. Lauantaina päättyneeseen ulkomaiden ennakkoäänestykseen osallistuttiin 91 eri valtiossa.

Yksi näistä valtioista on Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Laos, missä oma tuloskin on jo selvillä. Syynä tähän on se, että alueella asuvat suomalaiset ovat perinteisesti järjestäneet eri vaalien ennakkoäänestyspäivinä vapaaehtoisia ovensuukyselyitä. Tällä kertaa sekä äänestyksessä että kyselyssä annettiin 36 ääntä.

Kyselyn tuloksia puitiin Laosin pääkaupungissa Vientianessa perjantaina.

- Tässä on vitonen ja paljon sydämiä, kuvaili kyselyn järjestänyt Sami Frestadius tiiraillessaan paperilappusia ulkoilmaravintolassa.

Kyselyn lopputuloksessa muhi lopulta toisenlainen yllätys: Pekka Haavistoa tuki kyselyssä 18 eli puolet äänestäjistä, kun taas todellisen ennakkosuosikin Sauli Niinistön valitsi vain seitsemän ihmistä.

Paavo Väyrynen sai kyselyssä kuusi ääntä ja Paavo Lipponen kolme. Eva Biaudet ja Sari Essayah saivat kumpikin yhden äänen, Timo Soini ja Paavo Arhinmäki eivät yhtään. Yksi ääni Aku Ankalle mitätöitiin.

Sami Frestadiuksen mukaan paikallinen suomalainen yhteisö ei ole arkaillut kertoa äänestyskäyttäytymisestään. Tapana on ollut kokoontua äänestyspäivänä illanviettoon, jossa on keskusteltu politiikasta vilkkaasti.

- Hyvin nopeasti tulee ilmi, ketä kukin on äänestänyt, Frestadius sanoo.

Hän toteaa, että kyselyssä ovat yleensä menestyneet puolueista vihreät ja kokoomus. Viime eduskuntavaaleissa kysely toisaalta myös ennusti äänivyöryn perussuomalaisille.

Lue myös:

    Uusimmat