Ulkomaankauppaministeri Toivakka: Kilpailu Iranissa kovaa – suomalaisten etuna hyvä maine

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) sanoo, että suomalaisyritysten etuna Iranin markkinoilla on hyvä maine. Yhdysvallat ja EU ryhtyvät purkamaan Iranille ydinohjelman takia asetettuja pakotteita.

Toivakka kävi vienninedistämismatkalla Iranissa viime kuussa. Hänen mukaansa aloja, joissa suomalaisilla on iranilaisia kiinnostavaa osaamista ovat muun muassa biotalous, puhdas teknologia, rakentaminen ja tietoliikenneosaaminen.

– On tärkeää, että meidän yrityksemme ovat nyt aktiivisia, koska kilpailu Iranissa on kovaa ja delegaatioita käy paljon. Nyt tämä työ varsinaisesti alkaa, sanoo Toivakka MTV Uutisille.

Ulkomaankauppaministeri sanoo, että Suomen ja Iranin diplomaattisuhteet ovat hyvät, suomalaisten osaaminen on maassa tunnettua ja suomalaisyrityksiin luotetaan.

– Se mitä luvataan, se pidetään. Kaiken kaikkiaan toimintakulttuuri ja keskinäiset välit olivat hyvät iranilaisten kanssa ja siitä on helppo jatkaa, kun ydinsopimukseen liittyvät sanktiot puretaan, sanoo Toivakka.

Toivakan mukaan Iranin kaltaisessa maassa ministerivierailuja tarvitaan avaamaan ovia yrityksille. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) matkustaa Iraniin ensi kuussa.

Toivakka sanoo, että pakotteet ovat vaikeuttaneet yritysten maksuliikennettä, ja se on tärkeää saada nopeasti sujumaan.

Lue myös:

    Uusimmat