Ulkomaalaisvirastolle moitteet käännytyksestä

Virasto päätti käännyttää maasta Suomessa syntyneen lapsen, vaikka tällä oli oikeus Suomen kansalaisuuteen.

Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on antanut huomautuksen Ulkomaalaisvirastolle lainvastaisesta käännytyspäätöksestä. Virasto päätti käännyttää maasta Suomessa syntyneen lapsen, vaikka tällä oli oikeus Suomen kansalaisuuteen.

Tuolloin voimassa olleen lain mukaan täällä syntynyt lapsi saa Suomen kansalaisuuden, jos hänellä ei syntyessään ole minkään muun maan kansalaisuutta. Käännytystapauksessa lapsen vanhemmat olivat kansalaisuudettomia.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan viraston virhe on vakava, mutta hän ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi nostaa syytettä asiaa käsitellyttä virkamiestä vastaan.

Ulkomaalaisviraston käännytyspäätöksestä valitettiin myös Helsingin hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Lasta ja hänen äitiään ei lopulta kuitenkaan käännytetty maasta, mutta lapsen isä ja sisar käännytettiin. Perheen isä kanteli päätöksestä oikeusasiamiehelle. Isä ja sisar saivat myöhemmin jatkuvan oleskeluluvan Suomeen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat