Ulkomaalaisten matkavakuutukset tarkkailuun

Ulkoministeriö ja rajavartiolaitos ovat päättäneet kiristää venäläisten ja muutamien muidenkin Euroopan talousalueen Etan ulkopuolisten maiden kansalaisten matkavakuutusvaatimusta.

Vakuutuksen puuttumisesta on seurannut Suomessa ongelmia kunnille ja sairaaloille, kun hoitokulut ovat jääneet suomalaisten veronmaksajien harteille.

Määräysten mukaan Etan ulkopuolisten maiden kansalaisilla on oltava vakuutustodistus mukanaan rajalla. Märäyksiä rikotaan kuitenkin melko avoimesti ja vakuutusyhtiöt ovat huomanneet, että matkavakuutuksilla pyritään keinottelemaan. Esimerkiksi vakuutusyhtiö Tapiolasta kerrotaan matkustajien yleensä esittävän viisumia hakiessaan vakuutustodistuksen, mutta myyvän vakuutuksen heti viisumin saatuaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat