Mainos

Ulkomaalaisten liikkumisrajoitukset lakiin

Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen mielestä ulkomaalaisten liikkumista valtakunnan turvallisuuden kannalta tärkeillä suoja-alueilla koskevista rajoituksista tulee säätää erityisellä lailla.

Pasanen on tehnyt asiaa koskevan esityksen valtioneuvostolle. Nykyisin ulkomaalaisten liikkumista koskevien määräysten antamisesta on maininta asetuksessa. Asetus annettiin vuonna 1989, jolloin liikkumisvapauden katsottiin olevan turvattu perusoikeutena ainoastaan Suonen kansalaisille. Vuoden 1995 perusoikeusuudistus laajensi kuitenkin liikkumisvapauden koskemaan myös Suomessa laillisesti oleskelevia ulkomaalaisia. Tämän vapauden rajoituksista on apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan säädettävä eduskunnan hyväksymällä lailla.

Pasanen haluaa lisäksi täsmennyksiä asetuksen määräyksiin, jotka edellyttävät ulkomaalaisilta puolustusministeriön luvan kartoitukseen, merenmittaukseen liittyvään luotaukseen sekä vedenalaisiin tutkimuksiin ja töihin. EY-oikeuden edellyttämien syrjimättömyysperiaatteiden noudattaminen näyttää Pasasen mukaan jäävän yksinomaan lupakäytännön varaan. Apulaisoikeuskansleri esittää myös ulkomaalaisen käsitteen määrittelemistä samassa asetuksessa. Yhteisön oikeudessa on "ulkomaalaisella" eri merkitys kuin mitä sanalle yleisesti annetaan Suomessa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.